Monelle meistä on haasteellista elää elämää tässä ja nyt, olla hetkessä kiinni, tietoisesti läsnä. Olo on rauhaton ja ajatukset aina muualla kuin siinä tilanteessa, jossa fyysisesti olemme. Saamme vaivoin kiinni nopeasti ohi kiitävistä hetkistä kaiken kiireen keskellä. Tässä ja nyt ei ole koskaan hyvä. Oman päänsisäinen puhe on ankaraa sävyltään.
Olen keskustellut monien eri ihmisten ja työstänyt asiakkaideni kanssa tietoisen läsnäolon, keskittymisen ja tässä hetkessä elämiseen liittyviä haasteita. Hektinen työelämä, aikataulutettu arki, jatkuva kiire ja stressi ovat saattaneet vaikuttaa ihmiseen esimerkiksi niin, ettei rauhallisemmassakaan elämäntilanteessa keskittymiskyky palaudu normaaliksi. Tämä ei silti tarkoita sitä, että tila olisi pysyvä, mutta se vaatii ehkä tavanomaista enemmän lepoa, palautumista ja ennen kaikkea tietoista harjoittelua.
Ajan, energian ja ajatusten keskittäminen juuri tähän hetkeen on keskeistä lähes kaikessa mitä teemme. Näin asiaan on hyödyllistä suhtautua myös elämäämme liittyvissä muutostilanteissa. Fokuksen kuuluisi olla siinä, mitä tapahtuu nyt menneen tai tulevaisuuden ajattelun sijaan. Se on kuitenkin toisinaan haastavaa, sillä muutokseen voi liittyä myös epämiellyttäviä ajatuksia ja tunteita, kuten pelkoa, ahdistusta tai turhautumista. Tällaisia voivat olla esimerkiksi työelämän muutostilanteet, joiden kulkuun ja lopputulokseen emme voi itse vaikuttaa.
Tietoisella läsnäololla on tutkimuksen mukaan yhteys psyykkiseen hyvinvointiimme, mutta myös liikkumiseen ja syömiseen. Sillä tarkoitetaan kykyä havainnoida omia tunteita, ajatuksia sekä kehoon liittyviä tuntemuksia. Tietoinen läsnäolo on taitoa olla takertumatta omiin ajatuksiin tai niiden kontrollointiin. Omien tunteiden ja ajatusten kohtaaminen armollisesti ja ei-arvottavasti ovat asioita, joita voi harjoitella. Nämä harjoitukset opettavat meitä seuraamaan ja havaitsemaan omien ajatusten, tunteiden ja käyttäytymisen välistä vuorovaikutusta. Tietoisuustaitojen avulla pystyy vaikuttamaan omaan toimintaan ja juurtuneisiin tapoihin.
Keskittymistä ja tietoista läsnäoloa voi harjoitella pienin keinoin, kuten suklaapalan avulla! Tässä muutaman minuutin mittaisessa harjoituksessa istutaan rennosti nojatuolissa silmät kiinni, suklaapala kielen päällä. Huomio kohdistetaan suklaaseen, sen tunnusteluun kielellä ja sen jälkeen vähitellen suklaan maisteluun: ensin sulamisen tunnusteluun ja vasta lopuksi suklaapalan hitaaseen pureskeluun. Harjoituksessa otetaan vastaan kaikki ajatukset ja erilaiset tunteet ja palautetaan ne lempeällä tavalla takaisin kyseiseen hetkeen. Samaa voi kokeilla myös aamukahvin juonnissa.
Tietoisuusharjoituksia kannattaa tehdä säännöllisesti, jotta niitä oppii soveltamaan arkisissa tilanteissa. Harjoituksen onnistumista edesauttaa keskittyminen ja häiriötön tila. Yksi helpoista tavoista harjoitella tietoisuutta on myös oman hengityksen seuraaminen. Harjoituksia löydät lisää esimerkiksi osoitteesta www.oivamieli.fi
Katriina Karkulehto
Onnian perustaja ja valmentaja. Tärkeitä aiheita itselleni ovat kokonaisvaltainen hyvinvointi ja empaattinen johtaminen, ennaltaehkäisevän työterveyden kysymykset sekä fyysisesti ja henkisesti aktiivinen elämä.
www.onniaservices.fi | www.facebook.com/onniaservices |
linkedin.com/in/katriinakarkulehto | Instagram: @onniatraining
Lähde: Kangasniemi, A. & Kauravaara, K. 2016. Kohti muutosta – Arvo- ja hyväksymispohjainen lähestymistapa liikunnan ja terveyden edistämisessä