Kapasiteetti kasvuun – energiaa ja tuloksia työelämään!

Ryhmävalmennusprosessit

Kehitämme ryhmien yhteistyötä sekä yksilöiden kokonaisvaltaista hyvinvointia ennakoivaan, energisoivaan ja tulokselliseen suuntaan yrityksissä. Ihmisen hyvinvoinnin kannalta uni, palautuminen, ravitsemus ja fyysinen aktiivisuus ovat perusasioita. Hyvinvointiin vaikuttaa myös se, miten ihminen käsittelee työhönsä liittyviä asioita, stressiä sekä ihmissuhteita ja elämänsä kokonaisuutta. Esimerkiksi työkyvyttömyys, uupumus ja masennus kehittyvät pidemmän ajan kuluessa, joten syyt on tärkeää tiedostaa ajoissa ja toimia ennakoiden. Näissä asioissa tuemme asiakkaitamme.

Valmennamme johtoryhmiä, esihenkilöitä ja asiantuntijoita tunnistamaan hyvinvoinnin johtamisen kannalta keskeisimmät asiat, tuemme niiden käytäntöön viennissä ja olennaiseen keskittymisessä. Toimenpiteet eivät ole kertaluontoisia. Parhaimmat tulokset saavutetaan, kun asioiden prosessoinnille ja käyttäytymisen muutokselle annetaan riittävästi aikaa.

Ryhmällä on esim. 3-4 yhteistä valmennuskertaa, joissa käsitellään yksilön psyykkiseen, fyysiseen, kognitiiviseen ja sosiaaliseen kapasiteettiin liittyviä teemoja asiakkaan toiveita ja tarpeita painottaen. Esimerkkiteemoja:

  • arvot ja tavoitteet
  • kestävän muutoksen rakentaminen
  • oman ajan johtaminen
  • aivotyön ergonomia
  • palautuminen, stressinsäätely ja mielen hyvinvointi
  • ravitsemus
  • fyysinen aktiivisuus
  • vuorovaikutus, yhteistyö ja sosiaaliset suhteet

 

Valmennuksiin on mahdollista liittää peruskuntokartoitukset ja kehonkoostumusmittaukset valmennusprosessin alussa ja lopussa. Hyvinvoinnin testaamisessa käytämme tarvittaessa Firstbeat-hyvinvointianalyysiä, joka antaa tietoa ja keinot oman hyvinvoinnin ja palautumisen kehittämiseksi. Laajempia testejä teemme muun muassa yhteistyökumppanimme kanssa Kisakallion urheiluopistolla.

Ryhmävalmennusten rinnalla kulkevat ryhmän jäsenten henkilökohtaisiin tavoitteisiin tähtäävät yksilövalmennukset.

Huomioithan, että ryhmävalmennus voidaan toteuttaa myös yksittäisenä valmennuspäivänä esimerkiksi tietylle tiimille haluttujen teemojen mukaan.

Onniassa on monipuolista osaamista niin yrityksen liiketoiminnan, johtamisen kuin hyvinvoinnin osa-alueilla sekä ammattitaito johtaa vaativia asiakkuuksia. Suosittelen – lämpimästi!

→ Tutustu referensseihin täällä

Yksilövalmennukset

Oman kapasiteetin johtaminen (ks. myös muut yksilövalmennukset ja coaching -palvelut)

Tuemme johtajan, esihenkilön tai asiantuntijan ajattelua henkilökohtaisten tavoitteiden pohjalta, suunnittelemme tarvittavat toimenpiteet ja autamme niiden juurruttamisessa arkeen. Yksilövalmennuksissa keskitymme tavoitteen mukaisesti esimerkiksi oman kapasiteetin johtamiseen: hyvinvointiin, psyykkiseen valmennukseen ja/tai fyysisen kapasiteetin vahvistamiseen.

Yksilövalmennusprosessi voidaan toteuttaa erillisenä, yksittäisenä toimeksiantona sisältäen sovitun määrän tapaamisia valmentajan kanssa sekä tarvittaessa yksilöidyt harjoitteet ja harjoitusohjelmat. Kysy lisää tai varaa aika tapaamiseen!

Sain valmennuksesta paljon apua oman ammatti-identiteetin vahvistamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Johtava asiantuntija Tero Palmu, Sitowise 

→ Tutustu referensseihin täällä